Moikkelis. Oliko viime vai toissa kesä, kun appiukko neuvoi miten karstataan. Toki olin ilmoittanut, että haluaisin kokeilla onnistuisiko minultakin karstaaminen. Appiukko oli nähnyt lapsena ollessaan äitinsä karstaavan lampaiden villoja. No se jäi mulla sitten sinä kesänä tekemättä, vähän toki karstasin, mutta silloin tuntui, että aika ei riitä siihen.
Nyt sitten ajattelin jatkaa siitä mihin silloin jäin ja kyllä se aikaa vievää touhua vaan on. Joskin mikäs tuossa lasiverannalla istuessa, radio päällä ja yksinään karstata. On muuten sillein toisaalta rentouttavaa touhua. Mutta eipä sitä kauaa kerrallaan kärsi tehdä, kun alkaa selkä ja hartia huutaa hoosiannaa. Tottumattomuuttahan se.
Taka-ajatuksena tässä touhussa siis on se, että kun tuo rakas Kinuski on jo taivaslaitumella ja sen villat oli jotenkin keväältä jäänyt jemmaan (onneksi), niin halusin sen jotenkin käyttää muistoksi. Sittenpä keksin, että nyt on oiva tilaisuus karstata sen villat ja tarkoitus on vielä oppia kehräämäänkin ne villalangaksi, jotta voin neuloa niistä tytölle lapaset/sukat ja jos jää, niin itselle sukat.
Nyt on Kinuskin villat karstattu, aikaa meni 7h ja käytännössä tämä tarkoittaa kahta viikkoa, kun vähän kerrallaan sitä tein. Villalepereitä siitä tuli 678g ja villalangaksi kun sen tekee, niin tulisiko siitä noin 500g lankaa. Täytyy karstata yhdet toiset villat tuosta kanssa ja sitten sillä villalla kokeilla kehrääminen etten vaan Kinuskin villoja pilaa opettelussa.
Tuskin maltan odottaa valmiita tuotteita ja sitä, että rakas tyttäreni saa käyttöönsä omasta lampaastaan tehdyt lapa
Kinuski (edessä) ja Halkikorva
Kinuski
Kinuskin villat pestyinä
Appiukon äidin karstat
Kuin pumpulia
Uudet karstat piti ostaa, kun vanhoista lenteli piikit
Torpatar työn touhussa
Valmis lepere
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti